Kolumni

Tänä päivänä käymme keskustelua siitä, kuinka meillä on laitoshoitoa liikaa ja sitä tulisi purkaa. Vanhukset pitäisi hoitaa kotona, koska laitoshoito on kallista.

 

Meillä Merikarvialla ikääntyneiden ympärivuorokautiset asumispalvelut maksavat 747 euroa/asukas, vastaavasti 2000-5000 asukkaan kunnissa n. 507 e/asukas. Satakunnassa vastaava luku on 403 e, kun taas koko maan keskiarvo on 293 e/asukas. Vastaavasti kotihoidon kustannukset Merikarvialla ovat 311 e/asukas, 2000-5000 asukkaan kunnissa 303 e, Satakunnassa 185 e ja koko maan keskiarvo 177 e/asukas. Voiko kaikkea mitata rahassa? Mielestäni ei.

 

Jokainen meistä vanhenee ajallaan; pitääkö minun pelätä vanhenemista? Olemmeko menossa taaksepäin aikaan, jolloin vanhempamme hoidettiin kotona? Pitääkö minun kasvattaa lastani niin, että kun tulen vanhaksi, hänen on huolehdittava minusta?

 

Olen miettinyt, millaisen vanhuuden itse haluaisin. En halua asua kotini vankina, vaan toivon että minusta huolehditaan, kun en enää itse kykene. Haluan jonkun kertovan minulle, mitä kuuluu tehdä kun en enää itse muista. Voin vain toivoa, että ympärilläni olisi silloin läheisiä, jotka jaksavat ja pystyvät pitämään minun puoliani - näkemään vaivaa, että minusta pidettäisiin hyvää huolta.

 

Entä digitalisaatio? Tulenko hoidetuksi näyttöpäätteen kautta: kun kello kilahtaa, on aika ottaa lääke? Saanko siitä ”ystävän”, joka soittaa minulle ja muistuttaa mm. syömisestä…?

 

Olen työni ohella saanut seurata, kuinka laitospaikkoja on vähennetty ja kotihoitoa lisätty, mutta samalla on unohdettu kotihoidon kehittäminen ja riittävien resurssien lisääminen. Kuinka pitkälle voimme kotihoitoa kehittää? 

 

Kotona asuu nytkin huonokuntoisia monisairaita, myös muistisairaita ikääntyneitä. Miten turvaamme heidän kotona asumisensa? Usein luemme lehdistä, kuinka muistisairasta etsitään vapaaehtoistenkin avulla hänen lähdettyään kotoaan osaamatta palata. 

 

Missä menee raja kotona asumisen ja laitosasumisen välillä? Rahako ratkaisee?

 

Onko se arvokasta hoitoa, kun kotona asuva vanhus ei enää tunnista ovikellon äänen suuntaa, ja me irrotamme ovikellon seinästä? Tai kytkemme hellan ja kahvinkeittimen pois sähkölaitteista kun hän ei niitä muista sammuttaa? Tai ovessa on lappu ”Ei saa mennä ulos”? Kyse on tilanteista, joissa ei ole kyse kotona asumisesta, vaan vanhuksen säilytyspaikasta.

 

Toivon, että tulevaisuudessa saadaan yksinäiset muistisairaat, huonokuntoiset ja halvaantuneet vanhukset julkisiin hoivakoteihin kodeistaan, joissa he eivät yksinkertaisesti pärjää ilman hoivaa 24/7.

 

Terveisin Marika Uimaluoto Merikarvian vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtaja