Me tarvitsemme tulevaisuusinvestointeja ja maksuton toinen aste on juuri sellainen

07.04.2019

Nuoristamme peräti 15 prosenttia ei ole suorittanut toisen asteen tutkintoa 25 ikävuoteen mennessä. Kaikilla ei ole taloudellisesti mahdollisuuksia jatkaa opiskelua peruskoulun jälkeen. Opiskelun kustannukset ovat tällä hetkellä kohtuuttoman suuret. Meidän tulee pitää nuoristamme huolta ja panostaa heidän syrjäytymisen ehkäisyyn. Me tarvitsemme Suomeen maksuttoman toisen asteen ammatillisen tai lukiokoulutuksen.

Kaikki kansainväliset tutkimukset osoittavat, että mitä pidempään lapset ja nuoret pysyvät koulussa, niin sen parempi heidän tuleva työllisyytensä ja tulotasonsa on. Pelkkä peruskoulu ei enää takaa pärjäämistä työelämässä. Valitettavasti jokaisesta ikäluokasta noin 10 000 nuoren opinnot päättyvät peruskouluun.


Viime hallituskaudella maamme hallitus leikkasi yhteensä noin 840 M€ koulutuksesta. Ammatillisen koulutuksen osalta leikkaukset olivat noin 300 M€ luokkaa. Näin ei voi jatkua, meidän tulee panostaa tulevalla hallituskaudella koulutukseen.  Me emme voi sysätä opiskelua opiskelijoiden harteille. Meidän tulee lisätä kontaktitunteja takaajaksemme koulutuksen laadun. Koulutuksen sisältöjä tulee uudistaa vastaamaan muuttuneen työelämän tarpeita.  Työssäoppimisen jaksoja tulisi pidentää.
Me tarvitsemme tulevaisuusinvestointeja.

08.10.2022Tervehdyspuhe vanhustenviikonjuhlassa
21.06.2022Puhe Wassan asukkaiden juhannusjuhlassa
08.01.2022Mitä hyvinvointi minulle merkitsee?
04.11.2021TULEVAISUUDEN HYVINVOINTIALUE, SISÄLTÄÄ SINUN TERVEYSPALVELUT
18.10.2021HYVINVOINTIALUE PIENEN KUNNAN UHKA VAI MAHDOLLISUUS
04.10.2021PUHEENJOHTAJAN TERVEISET VANHUSTENVIIKOLLE
27.09.2021Valtuustoaloite koulu-psykologin palveluiden riittävä saanti turvattava
08.04.2021Ajatuksia koronan keskeltä
30.03.2021Ikäihmisten asumispalveluiden kehittäminen
01.12.2020Puheenjohtajan tervehdys kehitysvammaistenviikolla 2020
30.09.2020Puheenjohtajan tervehdys vanhustenviikolle 2020
21.09.2020VALTUUSTOALOITE PAIKKAKUNNALLA OLEVIEN LAPSIPERHEIDEN PALVELUIDEN KOONTI YHTEEN
17.09.2020Mieluummin kuolen koronaan kuin yksinäisyyteen
18.06.2020Kolumni
01.12.2019Vanhus- ja vammasneuvoston puheenjohtajan tervehdys vammaistenviikolle 1-7.12.2019
25.05.2019Kolumni
06.05.2019VALTUUSTOALOITE LASTEN ÄÄNESTYKSEN VAKIINNUTTAMISEKSI
07.04.2019Me tarvitsemme tulevaisuusinvestointeja ja maksuton toinen aste on juuri sellainen
13.03.2019Puhe veteraaniviikon juhlassa
07.03.2019LAPSIKÖYHYYDEN TORJUNTAAN TULEE PANOSTAA
04.03.2019KIITOS PUHE MITALLIEN SAAJIEN PUOLESTA
04.03.2019SDP:n ryhmän VALTUUSTO ALOITE KIILARINTEEN ASTIAHUOLLON KESKITTÄMINEN KEITTIÖLLE
04.03.2019Ansioituneiden luottamushenkilöiden ja kunnan työntekijöiden muistaminen
04.03.2019VALTUUSTOALOITE MÄÄRÄRAHA IKÄIHMISTEN AVUSTUS NASTAKENKIEN HANKINTAAN
25.02.2019Yksinäisyyden torjuntaan tarvitaan nyt konkreettisia toimia
17.02.2019YRITTÄJYYS - KASVUN EDELLYTYS
17.02.2019ALLE 25-VUOTIAIDEN TYÖLLISTYMINEN JA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN TORJUMINEN
17.02.2019JOKAISELLE LAPSELLE LUOTAVA MAHDOLLISUUDET HARRASTAA
17.02.2019LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN VAHVISTAMINEN JA KEHITTÄMINEN
17.02.2019OMAISHOITO - HOITAJIEN TUKEMINEN JA PALVELUIDEN VARMISTAMINEN
08.02.2019ARVOKKAAN VANHUUDEN TURVAAMINEN ON TAATTAVA NIIN KOTONA KUIN LAITOSHOIDOSSA
30.01.2019YKSINÄINEN TAHDOSTAAN VAI TAHTOMATTA
09.11.2018Eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi
08.10.2018Tervehdys vanhustenviikolle 2018
17.09.2018VALTUUSTOALOITE SKUUTTAUSPAIKKA NUORISOLLE
17.09.2018VALTUUSTOALOITE ENNALTAEHKÄISEVÄ ETSIVÄ TYÖ KUNTAMME IKÄIHMISTEN SYRJÄYTYMISEN ESTÄMISEKSI
14.05.2018VALTUUSTOALOITE PÄIVÄHOITOMAKSU TODELLISEN KÄYTÖN MUKAAN
14.05.2018VALTUUSTOALOITE TURVAPUHELINASIAKKAIDEN PALVELUIDEN TURVAAMINEN YÖAIKAAN
12.03.2018VALTUUSTOALOITE KOULUMATKA-AIKOJEN LYHENTÄMISEKSI
03.04.2017VALTUUSTOALOITE MAKSUTON VARHAISKASVATUS MERIKARVIAN KUNNASSA
03.04.2017VALTUUSTOALOITE DEFIBLIRAATTORIEN LISÄHANKINTA
03.04.2017VALTUUSTOALOITE TYÖLLISYYSOHJELMAN LAATIMINEN MERIKARVIAN KUNTAAN