ARVOKKAAN VANHUUDEN TURVAAMINEN ON TAATTAVA NIIN KOTONA KUIN LAITOSHOIDOSSA08.02.2019
Olen työskennellyt yli 20 vuotta vanhusten parissa. Olen näiden vuosien aikana nähnyt monta muutosta ja aina en ole ollut samaa mieltä muutoksen suunnasta. On hyvä, että vanhustenhoidon nykytilasta puhutaan. Olen todella huolissani suunnasta mihin olemme menossa. Valitettavasti tarvitaan aina jokin surullinen esimerkki, joka nostaa asian keskusteluun ja silloin vasta mietitään mitä pitäisi tehdä niin kuin nyt yksityisten hoivayritysten räikeät laiminlyönnit ovat tehneet. Nyt on korkea aika toimia ja puheiden sijaan nyt tarvitaan kuitenkin tekoja paremman vanhustenhuollon puolesta.
Meidän tulee saada muutoksia aikaan, jotta voimme turvata jokaisen sitä tarvitsevan hoidon laatu. Todella huolissani olen siitä kuinka tiukoille hoitohenkilökunnan jaksaminen on ajettu. Hoitajat tekevät työtänsä hyvin vastuuntuntoisesti ja samalla unohtavat oman jaksamisensa. Tänä päivänä hoitohenkilöstöä on ajettu äärimmilleen ja monet ovat vaihtaneet alaa, koska eivät enää jaksa kokea huonoa omaa tuntoa riittämättömyydestä. Mielestäni tämä on avunhuuto, joka on otettava tosissaan. Näin ei voi jatkua. Varmasti jokainen meistä haluaa tehdä sitä työtä minkä kokee mielekkääksi.
Olen työni ohella saanut seurata kuinka laitospaikkoja on vähennetty ja kotihoitoa on lisätty, mutta samalla olemme unohtaneet kotihoidon kehittämisen ja riittävien resurssien lisäämisen. Kuinka pitkälle voimme kotihoitoa kehittää? Kotona asuu paljon huonokuntoisimpia ja monisairaampia mm. muistisairaita asukkaita, kuinka turvaamme heidän kotona asumisen. Usein saamme lukea lehdistä, kuinka muistisairasta haetaan vapaaehtoisten avulla kun lähtenyt kotoaan eikä ole osannut takaisin. Missä menee raja kotona asumisen ja laitos asumisen välillä?
Olen todella järkyttynyt viime päivien uutisia lukiessa yksityisten hoitolaitosten tasosta. Kuinka me tässä yhteiskunnassamme olemme saattaneet vanhuksemme tähän pisteeseen. Meidän tulisi vanhuuden osalta tehdä asennemuutos. Vanhukset tarvitsevat arvostusta eikä heitä kuulu sulkea säilytykseen. Meidän tulisi lähentää ikäihmisten, lasten ja nuorten toimintaympäristöjä.
Meidän jokaisen tulee muistaa, että me myös vanhenemme ja millaisen vanhuuden haluaisimme silloin elää. Kuinka tulemme takaamaan arvokkaan vanhuuden ellei nyt edes jokaisessa tehostetun palveluasumisen yksiköissä ja vanhainkodeissa noudateta vähimmäismitoitusta 0,5. Se, että hoitajamitoituksesta on tuo suositus, ei vielä riittävästi velvoita kyseisen hoitajamitoituksen toteuttamiseen. Valitettavasti suositukset ovat vaan suosituksia.
Siitä asti kun vanhuspalvelulaki astui voimaan (2012) olin pettynyt kun hoitajien vähimmäishoitajamitoitusta ei saatu lakiin mukaan. Mielestäni hoitajien vähimmäismitoitusta pitäisi nostaa ja mikä tärkeintä niin lisätä se vanhuspalvelulakiin. Hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin ei vielä takaa laadukasta hoitoa, mutta luo edellytykset laadukkaan hoidon toteutukselle.
Maassamme ikäihmisten määrä kasvaa ja sen myötä hoidon ja hoivan tarve kasvaa. Haasteita varmasti riittää kuinka tulevaisuudessa pystymme turvaamaan jokaiselle ikäihmiselle riittävän laadukkaan ja oikea-aikaisen hoivan ja hoitopaikan.
Ikäihmisistä suurin osa haluaa asua palveluiden turvin kotona niin kauan kuin se on mahdollista. Meidän tulee myös se heille taata. Osa ikäihmisitä eivät halua asua yksin kotona. Meidän tulisi myös rakentaa erilaisia yhteisöllisiä palvelutaloja, pienryhmäkoteja ympärivuorokautisen hoidon ja palveluiden rinnalle. Mielestäni myös 3. sektorin vapaaehtoistyön mahdollisuutta tulisi paremmin huomioida ja kehittää ikäihmisten palvelumuotona.
Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. Hallitus ei voi nyt piiloutua aikataulujensa taakse – asia on hoidettava kuntoon!
Meidän tulee turvata kaikille arvokas ja yhdenvertainen vanhuus. Kenenkään ei pidä joutua pelkäämään vanhenemista.
Marika Uimaluoto |
Olemme nyt parin viimeisen viikon aikana saaneet median välityksellä seurata keskustelua vanhustenhuollon tilanteesta hyvinvointi Suomessa.