Tervehdys vanhustenviikolle 2018

08.10.2018

Tänä vuonna vanhustenviikon teemana on ”Iloa toimeliaisuudesta”. Teemaviikon kampanjalla Vanhustyön keskusliitto haluaa kiinnittää huomiota ikääntymiseen, iäkkäisiin ihmisiin ja heidän asemaansa yhteiskunnassa.

Pidemmän eliniän odotuksen kasvun saavutus ja ikäihmiset ovat yhteiskuntamme rikkaus.
Eliniän noustessa ja yhteiskunnan muuttuessa myös vanhuus muuttuu. Meidän kaikkien tulee ottaa vaihtuvat muutokset huomioon, että pitkä elinikä olisi kaikille hyväksi ja että vastaamme siitä syntyviin uusiin tarpeisiin. Päätöksiä tehtäessä tulisi samalla niitä arvioida myös ikäihmisten näkökulmasta.

Näinä päivinä käymme paljon keskustelua nuorten syrjäytymisestä, mutta samalla unohdamme ikäihmisten yksinäisyyden ja yksinäisyyden torjumisen.

75 vuotta täyttäneistä yksinäisyydestä kärsii yli kolmannes. Valitettavasti luku on aivan liian suuri. Mielestäni tämä on meidän kaikkien ongelma, johon pitäisi löytyä jokin ratkaisu. Yksinäisyyden on eräiden tutkimusten mukaan todettu heikentävän elämänlaatua ja toimintakykyä sekä alentavan muistia. Tutkimuksen mukaan yksinäiset myös käyttävät sosiaali- ja terveyspalveluja huomattavasti enemmän kuin muut ikäisensä.

Merikarvian vanhus- ja vammaisneuvosto toteutti Merikarvialla kesällä asiakaskyselyn, jossa kysyttiin kunnan ja Porin perusturvan palveluista koskien lähinnä iäkkäitä ja vammaisia palveluiden käyttäjiä. Kyselyyn vastanneista 85% toivoo kuntaan matalankynnyksen kohtaamispaikkaa, josta kuntalaiset saisivat seuraa, tietoa ja tukea palveluiden saamiseksi. Kyselyssä nousi esille myös paljon muita tärkeitä asioita, joihin pyritään tulevaisuudessa hakemaan ratkaisuja.

Kyselyn tuloksissa nousi esille vahvasti myös ikäihmisten yksinäisyys. Vastauksissa toivottiin yhteydenottoja ja käyntejä ikäihmisten luona. Me käymme paljon keskustelua nuoristamme ja heidän syrjäytymisensä torjunnasta ja samalla unohdamme kuntamme ikäihmiset ja heidän yksinäisyyden ja syrjäytymisen vaaran.

Meidän tulisi miettiä ratkaisuja ja toimintamalleja ennaltaehkäisevään työhön, koska Sote- ja maakuntauudistuksen myötä kunnissa ennaltaehkäisevän työn merkitys korostuu ja siihen pitää entistä enemmän panostaa, jotta mm. kuntiemme yksinäisiksi itsensä tuntevia ikäihmisiä löydettäisiin ja toisaalta vanhusväestön yksinäisyyttä voitaisiin mahdollisimman kattavasti ennakolta ehkäistä. Erityisen tärkeää olisi saada suoria yhteydenottoja niiltä, jotka kokevat olevansa yksinäisiä ja haluavat, että joku kävisi aina silloin tällöin tervehtimässä.

Mielestäni merkittävän panostuksen yksinäisyyden ja syrjäytymisen torjuntaan tuovat kolmannen sektorin järjestöt ja vapaaehtoiset, jotka järjestävät erilaisia palveluja ja toimintamuotoja. Mielestäni tässä eläkeläisjärjestöt ovat ratkaisevassa roolissa.

Haluan nostaa keskusteluun myös kylien ja pienen paikkakunnan yhteisöllisyyden, erityisesti kylätoimikuntien roolin kylissä.

Mielestäni tässä olisi jokaiselle kylälle mietittävää pohdittaessa uusia toimintaideoita ja virkistystoimintaa kylien asukkaille. Jokaisella kylällä on omat vahvuutensa ja kyläläisten omista lähtökohdista ja toiveista voisi järjestää esimerkiksi yhteisiä käsityöiltoja, kahvihetkiä ym. sekä säännöllisiä tapahtumia, joihin kyläläiset voisivat kokoontua yhteen ja vaihtaa kuulumisiaan.

Toimimalla yhdessä muiden kanssa koemme olevamme tarpeellisia ja arvostettuja - parhaimmillaan arvokkuus ja arvostus koetaan lähisuhteissa, vuorovaikutuksessa meille tärkeiden ihmisten kanssa. Toimeliaisuus kuvaa kaikkea sitä arjen toimintaa ja osallistumista, joka tuo iloa ja tarkoitusta elämäämme. Iso ongelma on vaan yksinäisten ihmisten aktivoiminen ja löytäminen näiden toimintamuotojen piiriin. 

Toimeliaisuuden ja yhteisöllisyyden tukemisella haluan korostaa sitä, että vanhuus, huolimatta ehkä monistakin elämään tulleista rajoituksista, voi olla iloinen asia ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa voimia ja turvallisuutta antavaa. Totuus on, että me kaikki eri-ikäiset ihmiset tarvitsemme toinen toisiamme, vaikka kuinka viihtyisimme myös yksinkin. 

Vanhustenviikon teeman tarkoituksena on myös herättää meidät ajattelemaan juuri heitä, joille toimeliaisuus tuntuu etäiseltä tai suorastaan mahdottomalta tavoitteelta. Mitä me voisimme tehdä sen hyväksi, että mahdoton olisi heillekin mahdollista? 

Läheiset ihmiset ovat meille kaikille voimavara, mutta iän karttuessa ystävien merkitys kasvaa entisestään. Pidetään toisistamme huolta ja näytetään, että todella välitämme toinen toisistamme.

Haluan kiittää Merikarvian vanhus- ja vammaisneuvoston puolesta kiittää Siikaisten kuntaa ja vanhusneuvostoa, jotka tänään ovat mahdollistaneet meille tämän yhteisen juhlan.

Näillä ajatuksilla haluan toivottaa teille kaikille oikeen hyvää vanhustenviikon jatkoa ja oikein hyvää tätä juhlapäivää.

Merikarvian vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtaja Marika Uimaluoto

 

08.10.2022Tervehdyspuhe vanhustenviikonjuhlassa
21.06.2022Puhe Wassan asukkaiden juhannusjuhlassa
08.01.2022Mitä hyvinvointi minulle merkitsee?
04.11.2021TULEVAISUUDEN HYVINVOINTIALUE, SISÄLTÄÄ SINUN TERVEYSPALVELUT
18.10.2021HYVINVOINTIALUE PIENEN KUNNAN UHKA VAI MAHDOLLISUUS
04.10.2021PUHEENJOHTAJAN TERVEISET VANHUSTENVIIKOLLE
27.09.2021Valtuustoaloite koulu-psykologin palveluiden riittävä saanti turvattava
08.04.2021Ajatuksia koronan keskeltä
30.03.2021Ikäihmisten asumispalveluiden kehittäminen
01.12.2020Puheenjohtajan tervehdys kehitysvammaistenviikolla 2020
30.09.2020Puheenjohtajan tervehdys vanhustenviikolle 2020
21.09.2020VALTUUSTOALOITE PAIKKAKUNNALLA OLEVIEN LAPSIPERHEIDEN PALVELUIDEN KOONTI YHTEEN
17.09.2020Mieluummin kuolen koronaan kuin yksinäisyyteen
18.06.2020Kolumni
01.12.2019Vanhus- ja vammasneuvoston puheenjohtajan tervehdys vammaistenviikolle 1-7.12.2019
25.05.2019Kolumni
06.05.2019VALTUUSTOALOITE LASTEN ÄÄNESTYKSEN VAKIINNUTTAMISEKSI
07.04.2019Me tarvitsemme tulevaisuusinvestointeja ja maksuton toinen aste on juuri sellainen
13.03.2019Puhe veteraaniviikon juhlassa
07.03.2019LAPSIKÖYHYYDEN TORJUNTAAN TULEE PANOSTAA
04.03.2019KIITOS PUHE MITALLIEN SAAJIEN PUOLESTA
04.03.2019SDP:n ryhmän VALTUUSTO ALOITE KIILARINTEEN ASTIAHUOLLON KESKITTÄMINEN KEITTIÖLLE
04.03.2019Ansioituneiden luottamushenkilöiden ja kunnan työntekijöiden muistaminen
04.03.2019VALTUUSTOALOITE MÄÄRÄRAHA IKÄIHMISTEN AVUSTUS NASTAKENKIEN HANKINTAAN
25.02.2019Yksinäisyyden torjuntaan tarvitaan nyt konkreettisia toimia
17.02.2019YRITTÄJYYS - KASVUN EDELLYTYS
17.02.2019ALLE 25-VUOTIAIDEN TYÖLLISTYMINEN JA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN TORJUMINEN
17.02.2019JOKAISELLE LAPSELLE LUOTAVA MAHDOLLISUUDET HARRASTAA
17.02.2019LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN VAHVISTAMINEN JA KEHITTÄMINEN
17.02.2019OMAISHOITO - HOITAJIEN TUKEMINEN JA PALVELUIDEN VARMISTAMINEN
08.02.2019ARVOKKAAN VANHUUDEN TURVAAMINEN ON TAATTAVA NIIN KOTONA KUIN LAITOSHOIDOSSA
30.01.2019YKSINÄINEN TAHDOSTAAN VAI TAHTOMATTA
09.11.2018Eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi
08.10.2018Tervehdys vanhustenviikolle 2018
17.09.2018VALTUUSTOALOITE SKUUTTAUSPAIKKA NUORISOLLE
17.09.2018VALTUUSTOALOITE ENNALTAEHKÄISEVÄ ETSIVÄ TYÖ KUNTAMME IKÄIHMISTEN SYRJÄYTYMISEN ESTÄMISEKSI
14.05.2018VALTUUSTOALOITE PÄIVÄHOITOMAKSU TODELLISEN KÄYTÖN MUKAAN
14.05.2018VALTUUSTOALOITE TURVAPUHELINASIAKKAIDEN PALVELUIDEN TURVAAMINEN YÖAIKAAN
12.03.2018VALTUUSTOALOITE KOULUMATKA-AIKOJEN LYHENTÄMISEKSI
03.04.2017VALTUUSTOALOITE MAKSUTON VARHAISKASVATUS MERIKARVIAN KUNNASSA
03.04.2017VALTUUSTOALOITE DEFIBLIRAATTORIEN LISÄHANKINTA
03.04.2017VALTUUSTOALOITE TYÖLLISYYSOHJELMAN LAATIMINEN MERIKARVIAN KUNTAAN