Yksinäisyyden torjuntaan tarvitaan nyt konkreettisia toimia

25.02.2019

Yksinäisyys on aihe, josta helposti vaietaan. Nykyään ehkä asiasta puhutaan kyllä, mutta tehdäänkö mitään konkreettista asian hyväksi? Mielestäni ei, aihe on minulle tärkeä ja mielestäni nyt tarvitaan konkreettisia tekoja. Tällä hetkellä joka viides suomalaisista tuntee itsensä yksinäiseksi. Siis joka viides, aivan liian moni. En usko, että kukaan meistä haluaisi vapaaehtoisesti tuntea yksinäisyyttä.

Yksinäisyys vaikuttaa niin moneen eri asiaan Se heikentää mm. meidän hyvinvointiamme, terveyttä ja aiheuttaa lisäksi yhteiskunnalle huomattavat kustannukset. Erään tutkimuksen mukaan on arvioitu, että nuorena yksinäisyyden takia syrjäytynyt henkilö aiheuttaa yhteiskunnalle noin 1,2 miljoonan euron kustannukset elämänsä aikana.

Yksinäisyys ei ole pelkästään tietyn ikäryhmän ongelma, vaan yksinäisyys ulottuu aina lapsesta isovanhempiin ja yksinäisyyttä on monenlaista. Yksinäisyyttä koetaan jo päiväkoti-ikäisten lasten keskuudessa. Tämä on mielestäni todella huolestuttavaa yhteiskunnassamme. Valitettavasti useimmiten sen minkä mallin lapsena opimme, on vaikeampi muuttaa matkalla aikuisuuteen. Yhteiskunnassamme koetaan yksinäisyyttä jo kolmannessa sukupolvessa.

Yksinäisyys on monen lapsen ja nuoren elämänlaatua heikentävä. Yksinäisyys alentaa itseluottamusta ja lisää riskiä mm. tunne-elämän ongelmiin, kuten masennukseen ja ahdistukseen. Lapsuudessa koettu pitkäaikainen yksinäisyys jatkuu usein myös nuoruudessa, mikä on suuri syrjäytymisriski. Vastaavasti Ikäihmisten keskuudessa yksinäisyyden kokemus voi lisätä̈ muistihäiriöitä̈ ja alentaa terveyttä̈ monin eri tavoin mm. sydän- ja verisuonisairauksia. Ns. turhat lääkärissä käynnit voivat myös merkittävästi lisääntyä̈. Yksinäisyys vaikuttaa meidän ihmisten elämänlaatuun ja toimintakykyyn monella eri tavalla ja monessa ikävaiheessa.

Jokainen meistä perhetaustastaan huolimatta haluaa tulla hyväksytyksi ja siihen meillä jokaisella pitää olla tasa-arvoiset lähtökohdat. Ensisijaisesti meidän tulee katkaista yksinäisyyden periytyminen. Meidän tulee varhaisessa vaiheessa osata puuttua ja ennaltaehkäistä yksinäisyyttä. Yhteiskuntana meidän tulee panostaa resursseja etsivään työhön. Nuorten kuin vanhusten keskuudessa tarvitaan konkreettisia tekoja, jotta saataisiin muutoksia aikaan. Ensisijaisesti tämä ei ole pelkästään yhteiskunnan harteilla. Vaan kyllä meistä jokainen omalla asenteellaan ja teoillaan voi myös vaikuttaa.

Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja ennen kaikkea aikaa sekä kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tukea, ikäistensä seuraa ja mahdollisuutta harrastuksiin.
Nuori ystäviään ja ikäihminen läheisiään. Jokaisen meidän kansalaisvelvollisuuksiin kuuluu lähimmäisistämme huolehtiminen ja välittäminen. Pidetään toisistamme huolta.

Marika Uimaluoto
Merikarvia SDP
Eduskuntavaaliehdokas

08.10.2022Tervehdyspuhe vanhustenviikonjuhlassa
21.06.2022Puhe Wassan asukkaiden juhannusjuhlassa
08.01.2022Mitä hyvinvointi minulle merkitsee?
04.11.2021TULEVAISUUDEN HYVINVOINTIALUE, SISÄLTÄÄ SINUN TERVEYSPALVELUT
18.10.2021HYVINVOINTIALUE PIENEN KUNNAN UHKA VAI MAHDOLLISUUS
04.10.2021PUHEENJOHTAJAN TERVEISET VANHUSTENVIIKOLLE
27.09.2021Valtuustoaloite koulu-psykologin palveluiden riittävä saanti turvattava
08.04.2021Ajatuksia koronan keskeltä
30.03.2021Ikäihmisten asumispalveluiden kehittäminen
01.12.2020Puheenjohtajan tervehdys kehitysvammaistenviikolla 2020
30.09.2020Puheenjohtajan tervehdys vanhustenviikolle 2020
21.09.2020VALTUUSTOALOITE PAIKKAKUNNALLA OLEVIEN LAPSIPERHEIDEN PALVELUIDEN KOONTI YHTEEN
17.09.2020Mieluummin kuolen koronaan kuin yksinäisyyteen
18.06.2020Kolumni
01.12.2019Vanhus- ja vammasneuvoston puheenjohtajan tervehdys vammaistenviikolle 1-7.12.2019
25.05.2019Kolumni
06.05.2019VALTUUSTOALOITE LASTEN ÄÄNESTYKSEN VAKIINNUTTAMISEKSI
07.04.2019Me tarvitsemme tulevaisuusinvestointeja ja maksuton toinen aste on juuri sellainen
13.03.2019Puhe veteraaniviikon juhlassa
07.03.2019LAPSIKÖYHYYDEN TORJUNTAAN TULEE PANOSTAA
04.03.2019KIITOS PUHE MITALLIEN SAAJIEN PUOLESTA
04.03.2019SDP:n ryhmän VALTUUSTO ALOITE KIILARINTEEN ASTIAHUOLLON KESKITTÄMINEN KEITTIÖLLE
04.03.2019Ansioituneiden luottamushenkilöiden ja kunnan työntekijöiden muistaminen
04.03.2019VALTUUSTOALOITE MÄÄRÄRAHA IKÄIHMISTEN AVUSTUS NASTAKENKIEN HANKINTAAN
25.02.2019Yksinäisyyden torjuntaan tarvitaan nyt konkreettisia toimia
17.02.2019YRITTÄJYYS - KASVUN EDELLYTYS
17.02.2019ALLE 25-VUOTIAIDEN TYÖLLISTYMINEN JA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN TORJUMINEN
17.02.2019JOKAISELLE LAPSELLE LUOTAVA MAHDOLLISUUDET HARRASTAA
17.02.2019LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN VAHVISTAMINEN JA KEHITTÄMINEN
17.02.2019OMAISHOITO - HOITAJIEN TUKEMINEN JA PALVELUIDEN VARMISTAMINEN
08.02.2019ARVOKKAAN VANHUUDEN TURVAAMINEN ON TAATTAVA NIIN KOTONA KUIN LAITOSHOIDOSSA
30.01.2019YKSINÄINEN TAHDOSTAAN VAI TAHTOMATTA
09.11.2018Eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi
08.10.2018Tervehdys vanhustenviikolle 2018
17.09.2018VALTUUSTOALOITE SKUUTTAUSPAIKKA NUORISOLLE
17.09.2018VALTUUSTOALOITE ENNALTAEHKÄISEVÄ ETSIVÄ TYÖ KUNTAMME IKÄIHMISTEN SYRJÄYTYMISEN ESTÄMISEKSI
14.05.2018VALTUUSTOALOITE PÄIVÄHOITOMAKSU TODELLISEN KÄYTÖN MUKAAN
14.05.2018VALTUUSTOALOITE TURVAPUHELINASIAKKAIDEN PALVELUIDEN TURVAAMINEN YÖAIKAAN
12.03.2018VALTUUSTOALOITE KOULUMATKA-AIKOJEN LYHENTÄMISEKSI
03.04.2017VALTUUSTOALOITE MAKSUTON VARHAISKASVATUS MERIKARVIAN KUNNASSA
03.04.2017VALTUUSTOALOITE DEFIBLIRAATTORIEN LISÄHANKINTA
03.04.2017VALTUUSTOALOITE TYÖLLISYYSOHJELMAN LAATIMINEN MERIKARVIAN KUNTAAN