Mieluummin kuolen koronaan kuin yksinäisyyteen

Mieluummin kuolen koronaan kuin yksinäisyyteen

Mieluummin kuolen koronaan kuin yksinäisyyteen. Tämän lauseen olen kuullut valitettavasti useamman ikäihmisen suusta tämän vuoden aikana. Koronan kautta on yksinäisyydestä keskusteltu tavanomaista enemmän, mutta olemmeko tehneet asian hyväksi tarpeeksi?

Tällä hetkellä joka viides meistä kokee jossain vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä. Joka kymmenes on yksinäinen jatkuvasti. Koronan asettamat rajoitukset ovat lisänneet yksinäisyyttä merkittävästi niin kotona kuin laitoksissa asuvien ikäihmisten keskuudessa.

Tämä vuosi on ollut monella tapaa poikkeuksellinen ja edelleenkään paluuta ns. normaaliarkeen ei ole näkyvissä. Tänä vuosi on ollut monelle ikäihmiselle hyvin yksinäinen. Ikäihmisten karanteeni tarkoitettiin nimenomaan suojelemaan ikääntyneitä, mutta samalla loimme yhteiskuntaamme uuden yksinäisyyden muodon, joka on korona-ajan eristäytyneisyys. Korona-ajan eristäytymistä ohjataan ulkopuolelta viranomaisten ja hallituksen suositusten mukaisesti.

Keskustelin yhden omaisen kanssa, joka oli huolissaan omasta läheisestään, joka asuu asumisyksikössä. Hän kertoi, että hänen omaisensa on nyt joutunut vankilaan. Hän kertoi omaisensa viettävän omassa pienessä huoneessa aikaansa eristyksissä muista asukkaista. Omaistansa hän ei ollut nähnyt viikkoihin ja nyt rajoitusten muuttuessa on tapaamiset järjestetty ulkona.
Jälkeen päin mietin paljon keskusteluamme ja hänen aika rajuakin vertausta vankilasta. Onko kaikki rajoitukset olleet välttämättömiä? Siitä olemme varmaan montaa mieltä ja itsekin olen niitä kritisoinut. Rajoitusten myötä tuntuu, että unohdimme kokonaan inhimillisyyden ja monessa kohtaan ns. maalaisjärjen.

Eräs vanhus kertoi omia kokemuksiaan korona ajasta. Hän kertoi minulle, että hän on kokenut ensimmäistä kertaa elämänsä aikana itsensä yksinäiseksi. Hän kertoi kokevansa koronan yhtä vaaralliseksi kuin nyt kokemansa yksinäisyyden. Ennen aktiivisesti tapaamassa ystäviään käynyt vanhus noudatti rajoituksia orjallisesti, niin kuin kuuliaisen kansalaisen kuuluukin ja huomasi jääneensä yksin.

Mistä löytäisimme avaimen yksinäisyyden kasvavaan ongelmaan?
Lähellämme on ihmisiä, joilla ei ole välttämättä omaisia ja nyt koronan myötä läheiset kontaktit ystäviin on vähentyneet koronan pelossa. Mielestäni suurin ongelma on edelleen ikäihmisten yksin jääminen ja jokaisella pitäisi olla joku, joka pitää huolta.

Kukaan meistä ei voi tietää miltä yksinäisestä tuntuu, yksinäisyyden pitää itse kokoa.

Marika Uimaluoto SDP
Merikarvialainen kunnanvaltuutettu
Merikarvian vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtaja