Säästöä, säästöä ja säästöä. Kuinka kauan voimme olla tällä säästön tiellä?

15.10.2024

Säästöä, säästöä ja säästöä. Kuinka kauan voimme olla tällä säästön tiellä? Tätä olen useasti viime aikoina miettinyt, olen todella huolissani suunnasta mihin meidät on maan hallituksen ja ministeriöiden toimesta hyvinvointialueilla ajettu.

Jokainen hyvinvointialue kamppailee rahoituksen riittämättömyyden kanssa ja valtiolta ei ole luvattu lisärahoitusta näiden palveluiden järjestämiseen. jälkikäteistarkastus, jonka rahoituksen taso tarkistetaan kahden vuoden viiveellä vastaamaan toteutuneita kustannuksia jälkikäteen. Tällä tarkistuksella tulee olemaan positiivinen vaikutus meidän ensi vuoden rahoitukseemme.  Päinvastainen vaikutus on vastaavasti maan hallituksen kehysriihessä päätettyjen säästötoimien osalta, jotka tulevat karsimaan alueiden rahoitusta. Näistä säästötalkoista Satakunnan hyvinvointialueen osuus tulee olemaan noin 11 miljoonaa euroa.

Valtio ohjaa hyvinvointialueiden toimintaa hyvin tiiviisti kahden ministeriön toimesta: sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriön. Yksi keskeinen ohjauksen muoto on hyvinvointialueneuvottelut alueiden ja ministeriöiden välillä.

Hyvinvointialueet ovat viestineet valtionhallinnolle, että lakisääteisten velvoitteiden lisäksi nykyistä hyvinvointialueiden talouden sääntelyä olisi kevennettävä ja laissa säädettyä alijäämien kattamiskautta pidennettävä. Valtiolta tullut viesti on ollut todella selkeä, lisärahoitusta ja helpotuksia ei ole luvassa.

Hyvinvointialueilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin, että toiminta täytyy sopeuttaa rahoituksen mukaiseksi. 

Syyskuun lopulla saimme hieman yllättäen tiedon, että Satakunta on päässyt 5 muun hyvinvointialueen kanssa valtion tehostettuun ohjaukseen viiden muun alueen kanssa.  

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtio ryhtyy syksyllä yhdessä alueiden kanssa etsimään uusia keinoja talouden korjaamiseksi.

Talouden alamäen korjaaminen tarkoittanee sitä, että Satakunnassa on tehtävä kovia rakenteellisia ratkaisuja palvelutuotannossa. Säästökohteita pitäisi Satakunnan hyvinvointialueelta löytyä nopeasti, sillä muuten luvassa on entistä kovempaa valtion puuttumista hyvinvointialueen toimintaan. Päätöksiä talouden sopeuttamiseksi tullaan tekemään pakon edessä nyt lyhyellä aikavälillä. Pelkään todella paljon, että tämä säästöjen tie johtaa meidät ojasta allikkoon ja kohta olemme tilanteessa, että tilanteemme on kestämätön.

Maamme hallituksen kehysriihen neuvottelujen tuloksena Satakunnan hyvinvointialueeseen kohdistuneet säästötoimet, jotka tulevat vaikuttamaan ihan meidän jokaisen arjen hyvinvointiin ja sitä kautta palveluihin ja niiden saantiin.

Olemme saaneet median kautta lukea useasti uutisia, jotka ovat koskeneet ympärivuorokautisen asumisen hoidon tasoa. Nyt maan hallitus on päättänyt, että hoitajamitoitusta, hoitaja määrää hoidettavia kohti vähennetään nykyisestä 0,65 -> 0,6. Nyt 20:tä vanhusta kohti pitää olla 13 hoitajaa. Jatkossa hoitajia riittää 12.

Tällä hoitajamitoituksen laskulla on laskennallisesti Satakunnan hyvinvointialueelle 3,5 miljoonan euron vaikutus rahoitukseen. Kuvannollisesti tällä 3,5 miljoonalla eurolla kattaisimme noin 70 lähihoitajan työpanostuksen. Tästä lakimuutoksesta johtuen joudumme käynnistämään yt-neuvottelut ikääntyneiden palveluissa. 

Toinen hallituksen säästötoimenpide koskee hoitotakuun muutosta 14 vrk -> 3 kuukauteen. Tämä muutos tulee vaikuttamaan noin 6 miljoonaa euroa meidän rahoitukseen. Kuvannollisesti tällä 6 miljoonan eurolla kattaisimme noin 100 sairaanhoitajan tai 60 lääkärin työpanostuksen.

Kolmas asia, jolla on vaikutuksia hyvinvointialueemme rahoitukseen on sairaalaverkko ja sen supistaminen. vaikka tämä ei suoranaisesti koske meitä, mutta sillä on silti vaikutusta noin 1,2 miljoonaa euroa meidän rahoitukseen.

Mihin tämä johtaa? Pelkään ja uskallan väittää, että hoitoon pääsymme viivästyy ja sitä kautta hoitojonot kasvavat. Tulemme tilanteeseen, että juuri ja juuri pystymme täyttämään lakisääteiset velvoitteet. Säästöjen vuoksi olemme lopettaneet ja lopetamme ns. ei lakisääteisiä palveluja, jotka useat ovat todella tärkeitä ennaltaehkäiseviä palveluita. 

Jokainen meistä varmasti ymmärtää, että mihin tämä “pakotettu tie” tulee johtamaan? Säästöjä haetaan nyt nopeasti, tulemmeko tarpeeksi miettineeksi mihin nämä säästötoimet tulevat johtamaan? Pelkään, että syöksymme kohti tilannetta, jossa terveydentilanteemme huononee ja tulevaisuudessa kustannukset sitä kautta tulevat kasvamaan ja mikä pahinta niin vaarannamme oman palvelutuotannon.

Maan hallituksen olisi nyt korkea aika herätä ja antaa hyvinvointialueille työrauha, aikaa tehdä oikeita, pitkäkestoisia, järkeviä ja ennen kaikkea vaikuttavia toimenpiteita.

Maan hallituksen tulisi välittömästi tehdä korjaavia toimenpiteitä, tämän kestämättömän tilanteen korjaamiseksi, jotta välttyisimme siltä, ettei koko sosiaali- ja terveydenhuolto ajautuisi hallitsemattomaan ahdinkoon.  

Marika Uimaluoto
Aluevaltuuston 2. varapuheenjohtaja
17.03.2025Tarvitsemme oikeita, pitkäkestoisia, järkeviä ja ennen kaikkea vaikuttavia toimenpiteitä.
10.02.2025Onkohan suunta väärä, vaiko oikea?
15.10.2024Säästöä, säästöä ja säästöä. Kuinka kauan voimme olla tällä säästön tiellä?
09.10.2024PUHE VANHUSTENVIIKON JUHLASSA
11.12.2023Puhe kunnanvaltuuston kokouksessa
01.12.2023Yhdessä olemme vahvempia
08.10.2022Tervehdyspuhe vanhustenviikonjuhlassa
21.06.2022Puhe Wassan asukkaiden juhannusjuhlassa
14.04.2022Ajatuksia hoitajien lakosta
08.01.2022Mitä hyvinvointi minulle merkitsee?

Siirry arkistoon »