Onkohan suunta väärä, vaiko oikea?

Onkohan suunta väärä, vaiko oikea? Tätä kysymystä olen useasti miettinyt. Tällä hetkellä teot ja puheet eivät kohtaa.  

Olen työskennellyt hoitajana 30-vuotta, ja todella huolissani siitä suunnasta, jota maamme hallitus nyt ajaa. Hallitus leikkaa hyvinvointialueiden rahoitusta ja vuoden alusta voimaan tullut hoitajamitoituksen lasku tuo mukanaan omat haasteensa. 

Hyvinvointialueet ovat maan hallituksen ja ministeriön taholta asetettu mahdottomaan tilanteeseen. Säästöjä pitää saada aikaiseksi liian tiukalla aikataululla. Hyvinvointialueet ovat mahdottoman edessä.

Erityisesti vaalien alla saamme kuulla uutisista toinen toistaan surullisimpia uutisia maamme sosiaali- ja terveydenhuollon tilasta. Tulemmeko aidosti miettineeksi hoitajia, jotka kaikista näistä uutisista, mullistuksista ja säästöistä huolimatta tekevät joka päivä parhaansa, suurella sydämellä. Olemme tilanteessa, jossa valtakunnallinen hoitajapula vaihtui siihen, että maassamme on noin 6000 työtöntä hoitajaa.

Tälläkin hetkellä todella moni hoitaja tekee töitä valitettavasti oman jaksamisen äärirajoilla ja jopa omia arvoja vastaan tekemällä joka päivä parhaansa. Aika on monen hoitajan arkivihollinen jos näin voi asian ilmaista.  

Uskallan väittää, että moni hoitajista miettii missä menee oman jaksamisen raja. Hoitajia pidetään usein sellaisina super ihmisinä, jotka kestävät kaiken ja venyvät venymistään. Mutta näin ei ole. Hoitajatkin ovat tavallisia ihmisiä, joilla on tunteet kuten muillakin ja vastaan tulee se raja kun ei enää yksinkertaisesti jaksa.

Toisaalla vanhus, joka kenties muistisairaudesta johtuen käyttäytyy aggressiivisesti. Paikalla tässäkin tilanteessa on rauhoittamassa yksin hoitaja. Työtä, jossa kohtaamiseen vaadittaisiin aikaa.

Näitä esimerkkejä voisi jatkaa loputtomiin, mutta kaiken tämän voisi lyhentää sanottuna yhteen lauseeseen. Hoitaja on se, joka kulkee vierellämme aina syntymästä siihen asti kun viimeisen kerran suljemme silmämme.